Video

Videot

Täällä sitten videoita. Osa videoista on kuvattu muuten vaan mm. osmo pocket kameralla yllättäen inspiraation iskiessä millon mihinkin aikaan. Videoissa olen harjoitellut viestiä ja myös ihan erikseen tekniikkaa. Editointi myös kiinnostaa ja tykkään harjoitella premieren käyttöä. Musiikin valitseminen on minulle tärkeintä videoissa. Monesti saatankin valita ensin musiikin, jotta pystyn ideoimaan. Tämä varmaan kumpuaa tanssillisesta puolestani. Jos se puoli kiinnostaa niin käy kurkkaamassa instagram tilini. Somelinkit löydät etusivulta.

Tähti merkintä kertoo, että olen tehnyt videon alusta loppuun itse. Jos ei ole merkintää, niin videossa on ollut useampi tekijä. 

Tässä musiikkiesityksen tallennuksessa olin mukana kuvamiksaajana.

Tässä videossa oli kaksi tekijää. Kaikkia työtehtäviä tehtiin yhdessä. 

Ylemmässä videossa olin äänittämässä.

Ylemmässä videossa olin mukana kuvaamassa, äänittämässä ja valoissa.

Ylemmässä videossa näyttelin, mutta olin mukana editoimassa.

Tässä videossa oli kuvaamassa useampi. Aina sillon kun muisti ja oli aikaa ottaa materiaalia. Minä sitten editoin. Aluksi oli tarkoitus tehdä kaksi pätkää, että tämä jää jokaiselle muistoksi ja lyhyempi tehdään someen. Mutta porukka tykkäsi ja halusi jakaa jo tätä niin päätin tyytyä. Videon tarkoitus on tuoda oikeanlaista tunnelmaa esiin ja mitä kaikke se 48 tuntia sisälsi dokumenttia tehdessä.